Alkukesä on hujahtanut vauhdilla ja paljon on ollut meininkiä myös kirkossa, paksujen kiviseinien sisäpuolella. Vierailijoita on ollut vaihtelevasti, jonkun verran on ollut hiljaisia hetkiä ja viikoittain kirkon täyttää myös erilaiset seurueet. Elämän eri vaiheissa kirkko on vahvasti läsnä ja seurakunnalla iso ja tärkeä osa. Omalta osaltani olen saanut todistaa tulevien tärkeiden päivien harjoituksia. Monet rippileirit Lempäälässä lopettavat ikimuistoisen viikkonsa konfirmaatioharjoitukseen, jossa käydään läpi juhlapäivän jumalanpalveluksen kulku. Missä vaiheessa tulee seistä, koska mennään eteen alttarin ääreen, miten konfirmaatiolaulu kuulostaisi hyvältä ja koska saa lähteä kotiin. Ryhmä on hitsautunut tiiviiksi porukaksi viikon aikana, henki on hyvä ja on vaikea keskittyä ja pysyä hiljaa, kun vieressä istuu uusi hyvä ystävä.
Useita hääseurueita on myös vieraillut kirkossa ja vihkiharjoituksia pidetty yhdessä papin kanssa. Toisinaan on ollut vain tuleva morsian ja sulhanen, toiset haluavat ottaa mukaan lukuisia sukulaisia ja ystäviä. Tunnelma on jännittynyt, kun kävellään keskikäytävää pitkin alttarikaiteen ääreen ja kuunnellaan papin ohjeita.
Kirkossa voi huomata myös elämän rajallisuuden. Arkena kymmenen ja kahdentoista välillä voi kuulla sanomakellojen soiton kellotapulista. Nämä kuolinkellot ilmoittavat seurakuntalaisen pois nukkumisesta ja ovat vainajan omaisten päätettävissä ja vapaaehtoiset. Kellotapulissa on kaksi kelloa, isompi ja pienempi. Sanomakelloista voikin kuulla kumpaa sukupuolta pois nukkunut on ollut ja laskea minkä ikäisenä hän on kuollut. Monet omaiset ja ystävät tulevat kuuntelemaan läheisensä kuolinkelloja kirkonmäelle. Olen myös muutamia kertoja poistunut kirkosta tauolle, kun tummiin pukeutuneita kirkkokansalaisia on saapunut kirkkoon siunaustilaisuuteen. Kerään myytävät korttini ja cd:ni kaappiin ja kirkkosali rauhoitetaan tilaisuuden kunnioittamista varten.
Itselleni on ollut suuri kunnia olla osa seurakunnan toimintaa ja nähdä sellaista mitä ei näe tai mihin ei kiinnitä huomiota niin sanotussa normaalissa arjessa. Vietän päiväni kirkossa ja olen iso osa kirkon toimintaa näin kesällä. Tämä on itselleni myös vahva vastuukysymys ja luottamustehtävä. Avaan kirkon ovat päivittäin ja kutsun vierailijat tervetulleeksi tutustumaan kirkkoon. Yritän kuulostella, mitä kävijä haluaisi tai kaipaisi vierailultaan. Rauhoittumista ja hiljaisuutta, sitä että saa vähän aikaa hengähtää ja istua kirkonpenkissä. Kulttuurielämystä, uuden oppimista. Tietoa historiasta ja kirkon elämän erivaiheista. Uudessa paikassa vierailua ja uuden oppimista. Vai juttukaveria. Yksinäiseen arkeen sosiaalisuutta, sitä että joku on vähän kiinnostunut ja valmis kuuntelemaan ja keskustelemaan. Seurakuntayhteyttä ja Jumalan sanaa, mitä on mahdollisuus kuulla raamatusta ääneen luettuna joka arkipäivä puolelta päivältä lyhyessä Hetki sanan äärellä-hartaushetkessä.
Alkukesällä paikallislehtemme välissä ilmestyi seurakunnan lehti Kirkonportti, jonka kannessa oli iso kuva minusta ja haastattelu kirkko-oppaan työstä. Tällä viikolla kirkossa vieraili äiti kahden pienen pojan kanssa. He olivat juuri muuttaneet Lempäälään ja olivat nyt tutustumassa kunnan kohteisiin, mukana Lempäälän Pyhän Birgitan kirkko. Pieni noin kolme vuotias Sisu-poika oli nähnyt kuvani lehdessä ja halunnut tehdä minulle lahjaksi tämän todella hienon ja hellyyttävän kortin. Ihana, kiitos Sisu!
Tällaisia ajatuksia tällä kertaa. :) Toivotan kaikille oikein hyvää kesän jatkoa ja toivottavasti alkukesää enemmän auringonpaistetta!
Terveisin Miisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti